Rupattelin tuossa vuoden vaihteessa ajankohtaisesta asiasta monenkin tilallisen kanssa. Aiheena oli nimittäin kausityö ja erityisesti kausityövoima.
Tulevalle kaudelle kausityövoiman tarve on tilasta riippuen yhdestä tekijästä kahteen sataan työntekijään huhtikuun alkupuolelta syyskuulle asti. Jotkut ovat valmiita palkkaamaan hyvän tekijän myös jatkuvalla työsopimuksella.
Suurin osa on aiemmin turvautunut ukrainalaisiin. Ahkeraa, luotettavaa ja sopuisaa väkeä kaikkien jututtamieni mukaan. Osalla ollut myös venäläisiä ja valkovenäläisiä työntekijöitä, jonkin verran myös thaimaalaisia ja vietnamilaisia. Kausityönantajat myös näyttävät hyvin tiedostavan kulttuuriset haasteet, joita voi ilmentyä siinä tilanteessa, jos kausityövoima tulee eri maista.
Tilanteen ollessa nyt, mitä se on, on aiheellista kysyä, kuka ensi kesänä työt pelloilla tekee? Jo viime kesänä osa lupautuneestakin kausityövoimasta jäi tulematta, aivan ymmärrettävistä syistä. Eikä helpompaan suuntaan ennusteiden mukaan olla menossa. Kaikkia tilanne selvästi huolestuttaa. Pitäis tehrä jotain!
Millä lailla tiloilla on sitten tilanteeseen reagoitu? Kolmenlaisella tavalla. Osa hakee tekijöitä itse jo nyt. Toiset luottavat vanhojen tekijöiden paluuseen. Loput odottavat… niin mitä he odottavat? Kaikki vaihtoehdot enemmän tai vähemmän epävarmoja. Epävarmuutta on myös tulevien tekijöiden taidoista, jos kaikki kausityöntekijät ovat uusia.

Aloittamallemme kausityövoimakampanjalle on siis selvä tilaus. Yhdistetään voimavarat ja haetaan yhteisvoimin tekijöitä selvästi suuremmalta alueelta. Kukaan ei voi luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy itsestään. Vaaditaan tekoja ja rohkea päätös kampanjaan mukaan liittymisestä. Teemme järkevällä kustannuksella työn, johon yksittäisellä tilalla ei ole resursseja.
Nyt luuriin kiinni ja yhteys tänne. Tutustu tarkemmin kausityövoimakampanjaamme tästä, ja laitetaan rattaat pyörimään!
– Jari
P.S. Tutustu kausityön tietopankkiimme täältä.