Valoisan kesän jälkeen, päivän lyhentyessä, syyssateen piiskatessa, tuulen puuskien voimistuessa sekä lämpötilan laskiessa, tekee mieli käpertyä sisälle viltin alle ja antaa ulkopuolisen maailman mennä menojaan. Kun ulkona on pimeää, koleaa ja märkää, alkaa mielikin helpommin vaipua synkkyyteen. Luonnonvoimille ei kuitenkaan mahda mitään, mutta omalle mielelleni kyllä voin.
Syksy onkin oiva ajankohta hieman vetäytyä itseensä, tarkkailla omaa sisimpäänsä ja ottaa oma hyvinvointi ykköstavoitteeksi. Haluanko selviytyä pitkän talven suorittavana robottina, joka odottaa vain uutta valoisaa kesää? Vai voisinko tehdä jotain muutoksia elämääni, jotta pimeys ja kylmyys eivät saisi minusta yliotetta? Tässä muutama erinomaiseksi havaittu vinkki, joilla oma hyvinvointi kohenee.
Muista lepo
Talvella ihminen tarvitsee enemmän unta kuin kesällä. Tarvitsemme aikaa palautua myös kesken päivän. Pieni ulkoilulenkki valoisaan aikaan sekä palauttaa että piristää. Rauhoittua voi myös sulkemalla hetkeksi silmänsä ja keskittymällä kuuntelemaan, mitä ääniä havaitset ympärilläsi: ehkä tuulen huminaa, haukkuvan koiran tai vain oman hengityksesi. Muista siis levätä ja nukkua riittävästi, varsinkin jos olet kuormittunut tai väsynyt.
Keskity myönteisiin asioihin
Ihmisen mieli takertuu paljon helpommin kaikkeen ikävään kuin mukaviin asioihin elämässä. Tehokkainta on miettiä heti aamulla ensimmäisenä, mitä kaikkea upeaa elämässäsi juuri nyt on. Mistä olet kiitollinen? Mitä kaikkea tämä päivä voi tuoda eteesi? Joskus voi kääntää ajatusta myös siihen suuntaan, että mitä kaikkea elämästäni puuttuisi, jos olisinkin joku muu henkilö. Arkipäiväiset tai itsestään selvänä pitämäsi asiat saavat näin uuden merkityksen.

Hiljennä tahtia
Talvi on useimmille työtä tekeville kiireistä aikaa. Kun stressi tai ahdistus alkaa nousta pintaan, ota askel taaksepäin. Miten voit estää lumipalloa vierimästä alas mäkeä? Kun tiedostat, mitä kohta on tapahtumassa, niin pysähdy, hengitä syvään ja pohdi hetki, miten selviät tilanteesta. Tarvitsetko apua? Onko tarvetta priorisoida asioita? Ihminen ei ole kone, ja kun saamme hieman etäisyyttä käsillä olevaan hetkeen, näemme asian selkeämmin ja löydämme ratkaisun helpommin. Oma hyvinvointi kohenee esimerkiksi muutaman minuutin mittaisen videon myötä.
Keskity oikeisiin asioihin
Keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa ja hyväksy se, mitä et voi muuttaa. Et voi muuttaa luonnon olosuhteita. Et voi muuttaa omaa menneisyyttäsi, etkä toisen ihmisen käyttäytymistä. Sen voit muuttaa, miten sinä itse suhtaudut asioihin, mitä tunnet ja miten toimit ja käyttäydyt. Toiminta kannattaa suunnata niihin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa.
Muista vielä, että muutos ei tapahdu hetkessä. Tarvitaan toistoa, toistoa ja toistoa. Jokainen hyvin nukuttu yö, jokainen kävelylenkki, jokainen uusi oivallus ja jokainen pieni hetki pysähtyä itsesi äärelle ovat kuitenkin askel eteenpäin.
Tutustu työhyvinvointiin liittyviin palveluihimme ja pohditaan yhdessä, kuinka teidän työyhteisön työhyvinvointia voidaan kohentaa.