Ilman kausityöntekijöitä marjatilan yrittäjällä ei olisi myytävää. Kokemäkeläinen Juho Anttila pyrkii siihen, että mahdollisimman moni työntekijä tahtoisi palata seuraavanakin kesänä.
Mehuasemalla tuoksuu elokuisena tiistaiaamuna omena. Asiakkaiden tuomien hedelmien mehustuskausi on juuri alkamassa ja jatkuu pitkälle syksyyn. Tilan omia viljelykasveja ovat herne, vadelma, herukka, karviainen ja saskatoon.
”Tilan tuotosta kolmekymmentä prosenttia tulee viljelykasvien myynnistä suoraan kuluttajille, tukkuasiakkaille ja marketteihin. Päätoimintaamme on kuitenkin pidemmälle jalostettujen tuotteiden, kuten marjamehujen ja hillojen valmistus ja myynti”, tilan isäntä Juho Anttila kertoo.
Herneen viljely aloitettiin tilalla jo 70-luvun lopulla, ja Juhon isän aikana mukaan tulivat myös marjat. Toisin kuin useimmilla marjatiloilla, Anttilan tilalla ei viljellä lainkaan mansikkaa.
”Tätä valintaa joskus ihmetellään, mutta jos kaikki muut tekevät yhtä asiaa, jonkun kannattaa tehdä jotakin muutakin”, Anttila perustelee.
EU-kansalaiset kuin suomalaisia
Kesäaikaan Anttilan tila työllistää kolmisenkymmentä kausityöntekijää poimimaan marjoja ja herneitä sekä esimerkiksi punnitsemaan ja etiketöimään satoa. Heistä paikallisia on kymmenkunta, kun taas ulkomailta tulee parikymmentä. Lähtömaita ovat Ukraina, Venäjä, Latvia ja Romania, ja vuosien varrella mukaan on mahtunut myös virolaisia ja puolalaisia. Ensimmäiset venäläiset tulivat tilalle töihin jo 90-luvulla Inkerin Liiton kautta, kun taas kaikki EU-maiden työntekijät ovat löytyneet EURES-verkostosta.
90-luvun päiviin verrattuna rekrytointi on Anttilan mielestä nykyään helppoa, koska työnantaja voi kommunikoida työntekijöiden kanssa suoraan netin kautta.
”Meille tilallisille markkinoidaan ulkomailta ilmaisia työvälityspalveluja, mutta koska Suomen lain mukaan työnantajan pitää maksaa rekrytoinnin kulut, on yhtälö mahdoton.”
Rekrytoinnin kannalta helpoimpia ovat Anttilan mukaan EU-kansalaiset, jotka hän rinnastaa käytännössä kotimaisiin työntekijöihin – byrokratiaa ei ole. ”Sen kun vain sopii päivän, jolloin työt alkavat. Ei tarvita paperisotaa.”
Sujuvuutta työntekoon tuo Anttilan tilalla se, että eri kansallisuudet tekevät ainakin aluksi töitä omissa porukoissaan. Lounastauoilla kohdataan toki myös muualta tulleita.
”Meillä on tänäkin vuonna yhtä aikaa ukrainalaisia ja venäläisiä työntekijöitä. Alussa keskustelimme, että tänne on tultu tekemään töitä eikä puhumaan politiikkaa, ja sen jälkeen olemme pärjänneet hyvin.”
Työntekijät eivät säästökohde
Anttila kokee olevansa ensisijaisesti yrittäjä, vasta toiseksi maanviljelijä. Siinä missä perinteinen maanviljelijä myy satonsa yhdelle tai kahdelle ostajalle ennalta määrättyyn hintaan, Anttila toimii vapaassa markkinassa. Hajauttaminen tuo varmuutta, eikä yhden asiakkaan poistuminen aiheuta toimintaan suurempia muutoksia.
Yrittäjämalli tarkoittaa myös sitä, että sadonkorjuu eli työntekijät ja toisaalta myynti ovat yrityksen toiminnalle yhtä tärkeät kuin viljelykin.
”Hiljattain eräs kollega pohti, miten saisi pienennettyä työntekijäkustannuksia, mutta minusta ongelmat eivät ratkea sillä. Tavoitteeni on, että samat tekijät haluavat tulla tänne seuraavanakin kesänä.”
Jatkuvuus takaa sen, että uudetkin tekijät oppivat työt nopeasti, koska kokeneemmat neuvovat tuoreempia tulijoita omalla kielellään. Silloin ei haittaa, että kaikki eivät puhu englantia.
Palkka on tärkeä mutta ei Anttilan mukaan riitä motivaatioksi yksinään, vaan asioiden on oltava kauttaaltaan kunnossa.
Anttilan tilalla työntekijät saavatkin esimerkiksi autoja vapaasti käyttöönsä, ja huolta pidetään myös siitä, että vapaapäivät tulee pidettyä.
”Moni on toki tullut tekemään paljon töitä, mutta ylilyöntejä ei voi sallia, koska liika työn määrä kostautuu jaksamisongelmina.”
Juho Anttilan omaan työnkuvaan kuuluu johtotehtävien lisäksi edelleen myös konkreettisia tuotantotöitä. ”Osaan paremmin kehittää tilan toimintaa, kun tiedän kaikki työn vaiheet myös käytännössä.”
Hyvä palkka ja viihtyisät olot ovat saaneet romanialaisen Popa Rodican palaamaan Anttilan tilalle vuosi toisensa jälkeen
Popa Rodica tuli töihin Anttilan tilalle Kokemäelle ensimmäistä kertaa yksitoista vuotta sitten. Kotimaassaan sairaanhoitajana työskentelevä nainen kertoo, ettei vakituisen työn pieni palkka riitä elämiseen. Silti työvuorot ovat pitkiä, yleensä kaksitoista tuntia päivässä. Niinpä päätös lähteä Suomeen kausitöihin oli helppo.
”Tulen tänne vuosittain töihin kesälomallani 2–2,5 kuukaudeksi. Syksyisin palaan takaisin sairaanhoitajan työhöni”, Rodica kertoo.
Teksti ja kuvat: Jaana Tapio
Rekrytointi Euroopasta -webinaari
Lue lisää henkilöstöön ja työnantajuuteen liittyvistä aiheista
Kiinnostaako yhteistyö?
Hankkeen toteuttajat
Hankkeen rahoittajat
