Työntekijälle

Töitä Suomesta Oy:n urasivu – työpaikkoja maaseudulla 

Tutustu kausityöhön

Maa- ja puutarhatalouden kausityöt työllistävät melkein ympäri vuoden. Esimerkiksi mansikan kasvukautena on erilaisia töitä tarjolla – voit aloittaa jo aikaisin keväällä tai vasta sadonkorjuuaikaan. Työt sisältävät kitkentätöitä, istutusta, marjanpoimintaa, myyntikunnostusta (punnitus ja pakkaaminen), myyntiä ja asiakaspalvelua, muita hoitotöitä kuten lannoitus, rivivälien leikkuu sekä sadonajoitusharsojen levitys ja poisto. Myynti- ja asiakaspalvelutehtäviä voi olla tarjolla tilakeskuksessa ja/tai tilan myyntipisteissä eri puolilla. 

Sadonkorjuu eli poiminta alkaa mansikoiden kohdalla pääasiassa kesäkuun loppupuolella ja osalla alueilla heinäkuussa (sää vaikuttaa sadon kypsymiseen), joten kannattaa seurata aktiivisesti tilojen työvoimatarpeita pitkin kautta. Tiettyjä lajikkeita poimitaan vielä elokuussakin. Tiloilla on myös kasvutunneleita, jotka pidentävät kautta. Alkusyksystä tehdään myös seuraavan kauden valmistelutyöt. Syksyllä alkaa mm. juuresten nosto ja myyntikunnostus. Töitä saattaa riittää joulukuuhun asti.

Työ on fyysistä kuntoa vaativaa, ja pari ensimmäistä viikkoa voi mennä totutellessa tähän. Tauoilla ja työpäivän jälkeen kannattaa venytellä ja tehdä palauttavaa lihashuoltoa. Päivät myös vaihtelevat sään ja sadon kypsymisen mukaan. Työt eivät aina ala odotetusti, jos sato ei ole vielä kypsynyt – aloituspäivä saattaa muuttua. Töiden alettua sadon kypsyminen ja säät vaikuttavat edelleen. Työt alkavat aikaisin aamulla, ja hellepäivänä keskipäivällä saattaa olla esimerkiksi pidempi tauko. Kausityö vaatii tekijältään sitoutumista ja joustavuutta. 

Katso lisää

Kokemuksia kausityöstä

Hakulisen Marjatilalla viljellään useampaa eri mansikka- ja herukkalajiketta. Videolla haastattelussa Ilmari, joka kertoo mansikkatilan työtehtävistä ja antaa vinkkejä tilalla työskentelyyn. Ilmari oli ensin istuttamassa ja myöhemmin kesällä poimimassa.

Jonne löysi työpaikan Töitä Suomesta -palvelun kautta kesällä 2020, ja kertoo, miksi haki kausitöitä ja miksi muidenkin kannattaa hakea.

Leivon Mansikan yrittäjä ja työntekijät kertovat kesästä 2020. Koronatilanteesta johtuen kausi oli haastava. Työntekijöiden rekrytointi kuitenkin onnistui, ja kaikki sujui hyvin. Työntekijät kertovat siitä, millaista työ on.


Vinkit työnhakuun

Hakiessasi tuo esiin ainakin seuraavat asiat itsestäsi:

  • Nimi ja ikä
  • Aiempi työkokemus ja/tai aiempi osaaminen tehtävään liittyen
  • Milloin olet käytettävissä?
  • Tarvitsetko majoitusta?
  • Miksi haet tätä työtä?

Töitä Suomesta Oy tarjoaa henkilöstöpalveluita maaseudun yrityksille. Sen urasivuilla ja kanavissa on työpaikkoja eri aloilta. 

Testaa onko sinusta marjanpoimijaksi?

Hankkeen rahoittajat



Kausitöihin tulevat kolmansien maiden kansalaiset 

Kolmansien maiden maista Suomeen töihin tuleminen vaatii eniten ”paperityötä” ja huomioita myös työnantajalta. 

Varmista vanhojen työntekijöiden paluu

  • Kannattaa jättää jälkeensä suurlähettiläitä, jotka kertovat toisille työpaikasta hyvää ja helpottavat uusien työntekijöiden saamista. Työvoimavoittoisessa kausityössä vaihtuvuutta on joka tapauksessa jonkin verran.
  • Suunnittele, varaudu ja valmistaudu erilaisiin tilanteisiin ja tee rekrytointia monipuolisesti. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet kausityövoimamme haavoittuvaisuuden. 
  • Olemme laatineet kauden loppuun muistion työnantajalle ja työntekijälle (ukrainaksi, venäjäksi, englanniksi) – jälkimmäisessä kysytään kiinnostusta palata seuraavalle kaudelle. 
  • Mahdollista työntekijöille kausityöluvan haku ilman välittäjää – auta ja/tai hyödynnä esimerkiksi kokoamiamme ja kääntämiämme ohjeita eri lupien hakuun ja vastaa työnhakijoiden yhteydenottoihin. 

Uusien työntekijöiden rekrytointi

  • Kun käytät rekrytointi- tai henkilöstöpalveluita, käytä vain asianmukaisia ja laillisesti toimivia tahoja. 
  • Maksun periminen työntekijältä työnvälityksestä tai työpaikasta on Suomessa kiellettyä. Turvallisen rekrytoinnin tarkistuslista auttaa tunnistamaan riskejä.
  • Miten varmistat, että työntekijöiden oikeudet toteutuvat? Kuinka kauan yritys on ollut olemassa, keitä sen taustahenkilöt ovat? Onko yrityksen toiminnassa ollut ongelmia aiemmin? Miten he löytävät ja rekrytoivat työntekijät? 
  • Suomalaiset henkilöstöpalveluyritykset auttavat myös kolmansista maista rekrytoitaessa. 
  • Kausityöntekijä voi olla myös vuokratyöntekijä – käyttäjäyrityksen tiedot ilmoitetaan tässäkin tapauksessa työlupaa haettaessa Maahanmuuttovirastoon.

Työlupahakemukset (kausityötodistus, kausityöoleskelulupa) kannattaa tehdä sähköisesti  Enter Finland -järjestelmässä. Katso aina viimeisimmät ohjeet ja käytettävät lomakkeet Maahanmuuttoviraston (tai edustuston, jos viisumi) sivulta. Kattavat ohjeet kausityöntekijän työnantajalle Maahanmuuttoviraston sivuilla. Viisumien hausta (sekä oleskekelulupiin liittyvästä asioinnista lähtömaissa)  lisätietoa kunkin Suomen edustuston sivuilta. 

Työnantajana sinulla on velvollisuus säilyttää työntekijän tiedot neljä vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen ja toimittaa tieto ulkomaisesta työntekijästä TE-toimistolle. Ilmoituksen voi tehdä myös työnantajan Enter Finlandissa.

Ukrainan sotaa pakenevien työllistämisen toimia on koottu omalle sivulleen  

Kotimaisen työvoiman rekrytointi

  • Työnantajan positiivinen näkyvyys vauhdittaa kotimaan rekrytointia. Kannattaa panostaa informatiiviseen työpaikkailmoitukseen eri kanavissa, mutta myös työnantajakuvan rakentamiseen ja tilan markkinointiin ympäri vuoden. Tästä on hyötyä rekrytoi työntekijöitä mistä maasta tai millä tavoilla tahansa. Voit hankkia myös maksullista mainontaa some-kanavissa, pienelläkin panoksella tavoittaa jo suuren määrän valikoituja silmäpareja. 

  • Mikäli tarjoat kesätöitä opiskelijoille tai koululaisille, on hyvä ottaa yhteyttä suoraan paikallisiin oppilaitoksiin (opintojenohjaajat, työelämä- tai urapalvelut) sekä kertoa työpaikoista esim. Facebookissa paikallisissa ryhmissä (”puskaradiot”), tilan omilla Facebook- ja nettisivuilla, Instagramissa. 

  • Voit hankkia mainostilaa myös esimerkiksi opiskelijoiden käyttämästä Frank-sovelluksesta jos tilalla on tarjolla majoitusta ja etsit laajemmin kuin vain paikallisia tekijöitä. Sovellus tavoittaa yli 100 000 opiskelijaa.
 
  • Oppilaitosyhteistyötä on hyvä pohtia myös pitkäjänteisesti tarjoamalla työssäoppimis- ja oppisopimusmahdollisuuksia nuorille. Opiskelijat voivat suorittaa opintoja myös lyhyt- ja kesäoppisopimuksella. Huomioi myös esimerkiksi markkinointiosaamisen mahdollisuudet, opinnäytetöinä tai kesätyönä alaa opiskelevalle nuorelle. Nuori voi tuottaa sisältöä tilalta esimerkiksi osana myynti- ja asiakaspalvelutehtäviä.
 
  • Suomessa on toimialoja, joiden työntekijät ovat lomautettuja kesäisin (esimerkiksi koulujen kiinteistöhuolto, keittiöhenkilökunta). Mieti yhteistyömahdollisuuksia sellaisten toimijoiden kuin muun muassa ISS kanssa.
 
  • Osa talvisesongin työntekijöistä siirtyy pohjoisesta muualle Suomeen kesäksi töihin. Yhteistyö Pohjois-Suomen työnantajien kanssa sekä luonnollisesti eri tuotantosuuntia edustavien tilojen välillä, paikkakunnalla ja/tai eri alueiden välillä.
 
  • Eläkeläiset ja osatyökykyiset muodostavat myös pitkälti käyttämättömän voimavaran maaseudun eri tehtäviin kuten esimerkiksi asiakaspalveluun.
 
  • Osatyökykyisten palkkaamisen tueksi voit saada työolosuhteiden järjestelytukea (linkki vie Työmarkkinatorille, siellä Monimuotoinen työyhteisö -otsikon alla lisätietoa >). 
 
  • Varmista avainpelaajien saatavuutta kasvattamalla kotimaisista työntekijöistä esimerkiksi työnjohtajia, kymppejä, kausityöhön.
 

 

EU- ja ETA-maiden kansalaiset 

  • EU- ja ETA-maiden kansalaiset saavat työskennellä Suomessa ilman työntekijän oleskelulupaa.
  • EU-kansalaisten, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaisten on rekisteröitävä oleskeluoikeutensa Maahanmuuttovirastossa, jos oleskelu Suomessa kestää yli 3 kuukautta.
  • Pohjoismaiden kansalaisten tulee rekisteröidä oleskelunsa maistraatissa.

EURES (European Employment Services) on kattava eurooppalainen yhteistyöverkosto ja laadukas julkinen palvelu, jonka avulla työnantajat ja työntekijät kohtaavat helpommin koko Euroopan alueella. Palvelu auttaa rekrytoinnissa Euroopasta. EURES-palvelu on maksutonta, palveluneuvojat työskentelevät TE-palveluissa. 

EURES järjestää rekrytointitapahtumia verkossa sekä paikan päällä eri maissa, joihin osallistumista kannattaa harkita. Esimerkiksi European Job Day -verkkotapahtumissa tavoitat tuhansia työnhakijoita eri maista. Oman TE-toimistosi EURES-neuvoja kertoo mielellään lisää. 

 Voit palkata myös ulkomaisen harjoittelijan (EU-maat, oppilaitosyhteistyö).

Työpaikoista voi ilmoittaa myös eri maiden rekrytointisivustoilla ja some-ryhmissä, itse tai rekrytointipalveluiden avulla (missä maassa ja kanavissa sovitte työpaikkaa ilmoitettavan). Lisätietoja EURES-palvelusta sekä linkkejä esimerkiksi eri Facebook-ryhmiin sivulla (jolla olet juuri, klikkaa tämä laatikko kiinni). 

Suomessa olevat ulkomaalaiset 

  • Mikäli tarjoat kesätöitä Suomessa opiskeleville kansainvälisille opiskelijoille, on hyvä ottaa yhteyttä suoraan paikallisiin oppilaitoksiin (opintojenohjaajat, työelämä- tai urapalvelut). Opiskelijan oleskeluluvalla saa tehdä ansiotyötä rajallisesti, kun oppilaitoksessa ei järjestetä varsinaista opetusta. Töitä voi tehdä 30 tuntia viikossa. Työnteko voi ylittyä joinakin viikkoina, kunhan se on vuoden lopussa keskimäärin 30 tuntia viikossa. Tähän tuli muutos 5/2022. Lue lisää
  • Pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien rekrytoinnissa ota muun rekrymarkkinoinnin rinnalla yhteyttä esimerkiksi vastaanottokeskukseen tai StartUp Refugees-organisaatioon. Startup Refugeesin työnvälitys ja muut palvelut ovat työnantajalle maksuttomia. Järjestö tukee pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia työllistymisessä ja yrittäjyydessä ympäri Suomea.

  • Turvapaikanhakijalla on oikeus työntekoon kolme tai kuusi kuukautta sen jälkeen, kun hän on hakenut turvapaikkaa Suomesta.

  • Erilaiset oleskeluluvat ja työnteko-oikeus, lue lisää. Tarkista tarvittaessa aina työnteko-oikeus Migrin työnantajien asiakaspalvelusta
  • Tilapäistä suojelua hakeva saa työnteko-oikeuden rekisteröityään tilapäisen suojelun hakemuksensa. Tilapäistä suojelua saavan palkkaaminen, lisätietoa ja ohjeet (esim. palkanmaksuun) Migrin sivuilla

  • Olemme koonneet erilaiset toimet Ukrainan sotaa pakenevien rekrytointiin erilliselle sivulle.  Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut, tilapäistä suojelua saava, voi olla oikeutettu palkkatukeen. Ole yhteydessä TE-toimiston työnantaja- ja yrityspalveluihin ennen työsuhteen alkua!